Etätöissä New Yorkissa
01.06.2018 - Pia Kuha
Sähköinen taloushallinto mahdollistaa etätyön tekemisen, koska se on ajasta ja paikasta riippumatonta. Etätyöllä tarkoitetaan työtä, jota tehdään varsinaisen työpaikan ulkopuolella esimerkiksi kotona, matkustaessa lentokoneessa tai ulkomaan reissulla. Kun sähköisessä taloushallinnossa lähes kaikki tarvittava data on saatavilla verkossa, niin töiden tekeminen onnistuu missä vain, kunhan mukana on tietokone ja internet-yhteys.
Etätyön tarjoamat mahdollisuudet
Colleqiumilla etätöiden tekeminen on mahdollista. Tällä hetkellä kirjoitan blogia New Yorkista käsin. Saavuin isoon omenaan kolmeksi viikoksi lomailemaan ja tekemään etätöitä hyvän ystäväni luo. Colleqiumin periaate on, että töitä voi tehdä mistä vain kunhan työt hoidetaan ja asiakkaista pidetään yhtä hyvää huolta kuin toimistollakin. Yksi parhaimpia puolia työssäni on juurikin se, että minulla on mahdollisuus työskennellä toimiston ulkopuolella, esimerkiksi kotipaikkakunnallani Ranualla tai pidemmällä ulkomaanreissulla.
Miten etätyöt onnistuvat ulkomailla? Tietokone reppuun ja laturi mukaan (huolehdi siitä, että sinulla on maahan sopiva adapteri mukana). Ulkomailta voit ostaa prepaid-liittymän, minkä kautta voit yhdistää internet-yhteyden puhelimesta tietokoneeseen. Töitä voit mennä tekemään vaikka New Yorkin kahviloihin. New Yorkin kahviloille pisteet siitä, että tarjolla on kahvilan ”takapihoja”, missä voi hyvällä säällä töiden ohessa nauttia myös auringonpaisteesta.
Sähköisen taloushallinnon ohjelmista käytämme Netvisoria ja Procountoria, mitkä toimivat hyvin myös ulkomailla ja joskus jopa nopeammin entä Suomessa, koska aikaeron vuoksi linjoilla ei ole niin paljon porukkaa. Kaikki tarvittava aineisto löytyy siis pilvessä olevasta taloushallinnon ohjelmasta sekä sähköpostista.
Yhteydenpito asiakkaisiin ja työkavereihin
New Yorkin ja Suomen aikaero on -7 tuntia, minkä vuoksi sähköposteihin tulee vastattua viiveellä. Kun Suomen ”toimistoaika” loppuu, niin täällä aloitetaan työt. Joskus koen, että se on mukavaa vaihtelua, koska työpäivän aikana ei tule keskeytyksiä ja voi tehokkaasti keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Oulussa ollessani teen kuitenkin mielelläni töitä meidän toimistolta ja täytyy myöntää, että kaipaan jo puhelinkeskusteluita asiakkaideni kanssa. Etätöitä tehdessä yhteydenpito työkavereiden kanssa onnistuu helposti, koska käytössämme on Telegram, Slack sekä sähköposti.
Aina on kuitenkin huippua palata takaisin toimistolle, koska meidän työyhteisössä jaetaan paljon tietoa keskenään ja ennen kaikkea meillä on hauskaa yhdessä! Etätyö Colleqiumilla antoi mahdollisuuden pidentää New Yorkin reissuani ja työskennellä etänä tässä nopeatahtisessa ja luovassa ympäristössä.
Kiitos Joukolle ja Jannelle siitä, että työkulttuurimme mahdollistaa etätöiden tekemisen!